Pihlan tarjouspyyntöjen määrä moninkertaistui

Markkinointi­blogi

Referenssiteksti on kirjoitettu vuonna 2017.

Kotimaisen ikkuna- ja ovivalmistaja Pihlan tuotteita löytyy tuhansista suomalaisista kodeista ja kiinteistöistä. Pihla otti joulukuussa 2016 käyttöönsä Fulmore TRBOn, jonka avulla mitattavuus, analytiikan hyödyntäminen sekä markkinoinnin automaatio on viety kokonaan uudelle tasolle.

Fulmore Trbo™ nakuttaa tulosta

Lähtökohtana markkinoinnin mitattavuus ja personoitavuus

Pihlan ja Fulmoren vuoden verran jatkunut yhteistyö syveni entisestään joulukuussa 2016, kun Pihlan markkinointikoneistoon iskettiin kiinni Fulmoren TRBO-palvelu.

”Meillä oli tarve kasvattaa tunnettuuttamme ja yhdistää siihen aktiivista asiakashankintaa sekä markkinoinnin automaatiota. Lähtökohtanamme oli siis rakentaa sellainen järjestelmä, jonka avulla pystymme mittaamaan ja personoimaan markkinointiamme”, kertoo Pihlan Brand Manager Mika Kanervo.

Asetettuja tavoitteita lähdettiin tavoittelemaan keskitetyillä ja tulosvastuullisilla markkinointitoimenpiteillä. Fulmore on tähän mennessä tuottanut Pihlalle muun muassa markkinoinnin automaatiota sekä mainontaa monipuolisesti niin perinteiseen kuin sähköiseenkin mediaan. Yhteistyössä on hyödynnetty ketterän markkinoinnin periaatteita, joihin Fulmore on myös valmentanut Pihlan henkilökuntaa.

Tee markkinointia, jolla on tarkoitus

Fulmore TRBOn toteuttamisessa ja kehittämisessä hyödynnetään ketteriä malleja, jotka soveltuvat mainiosti äkillistenkin tilanteiden ennakoimiseen ja klaaraamiseen. TRBOn ytimessä on aina hyvin määritelty ja liiketoiminnan tavoitteista johdettu tavoitekärki.

”Trbo auttaa meitä tekemään markkinointia yhtenäisenä kokonaisuutena sen sijaan, että tekisimme vain yksittäisiä toimenpiteitä. Ja kun kokonaisuus on hallinnassa, voimme keskittyä ja panostaa ihan eri tavalla myös yksityiskohtiin. Lisäksi saamme aiempaa enemmän ja laadukkaampaa dataa asiakkaistamme”, Kanervo avaa.

”Yhteistyö Pihlan kanssa on toiminut loistavasti. Pidämme yhteyttä säännöllisesti ja kehittämisrytmi on optimoitu tarpeita vastaavaksi. TRBO-konsepti auttaa meitä kehittämään asiakkaidemme markkinointia ketterästi”, iloitsee Fulmoren kehityspäällikkö Pasi Matilainen.

Lupaava yhteistyö jatkuu

Pihlalla on ollut TRBO käytössään nyt puolen vuoden ajan. Yrityksen tavoitteet ovat korkealla, mutta tähänastiset tulokset ovat olleet Kanervon mukaan rohkaisevia.

”Olemme tyytyväisiä siihen, miten toiminta on lähtenyt käyntiin. Olemme onnistuneet ottamaan uudet työkalut käyttöön nopeasti ja systemaattisesti. Konkreettisista tuloksista voi mainita alkuvuoden kampanjamme, joka keräsi moninkertaisen määrän tarjouspyyntöjä edellisvuoden vastaavaan kampanjaan verrattuna.”

Lisäksi yhteistyön tulokset ovat näkyneet muun muassa verkkosivujen kävijämäärien ja uutiskirjeen tilaajamäärien nousussa.

”Fulmore on onnistunut viemään ideansa käytäntöön ja osoittanut erityisen vankkaa analytiikan osaamista. Yhteistyömme Fulmoren kanssa tulee varmasti jatkumaan myös tulevaisuudessa”, Kanervo päättää.

Tutustu TRBOon tarkemmin täältä » ja kysy lisää!